Työviikko on taas takana ja viikonloppu edessä. Vuosi on edennyt niin pitkälle, että sunnuntaina on ensimmäinen adventti. Hoosianna-virsi vetää ihmisiä edelleen vuonna 2015 kirkkoihin, vaikka tavallisina sunnuntaipäivinä papit saavat saarnata aika pienelle kuulijakunnalle. Omasta sunnuntaistani en vielä tiedä, ehkä metsä saa olla kirkkoni, kuten aikoinaan paimenpojalla. Adventtikynttilänjalka on kyllä kaivettu esiin, ja ensimmäinen kynttilä tulee varmasti sytytettyä.
Yritän samalla, kun kirjoitan, seurata television tarjontaa. Siitä voi kyllä sanoa, että eipä paljon ole katsottavaa. Ajankohtaisohjelmissa keskustellaan tälläkin hetkellä maahanmuuttajien tai turvapaikanhakijoiden asioista. En nyt ainakaan noita keskusteluja jaksa koko aikaa katsoa. Luulisi nyt muitakin asioita maailmaan mahtuvan.
Alkuillasta katsoin Viimeistä tangoa Halifaxissa. Sarja siirtyy taas tauolle, mutta luvassa on jossain vaiheessa neljäs tuotantokausi. Hercule Poirot -elokuva on tänään myös tulossa. Jostain kumman syystä näitä filmejä voi katsoa moneen kertaan, kun syyllinenkään ei ihan heti palaudu mieleen. Jotain tuossa kummallisessa ukkelissa, Herculessa, vain on. Kiitos Agatha Christie.
Niin, täytyypä vielä kertoa, että tänä iltana tuli nautittua ensimmäisen kerran lipeäkalaa – norjalaiseen tapaan eli pekonin ja hernemuhennoksen kera. Nam, ja kyytipoikana oli sisilialaista valkoviiniä.
Kyllä olo tällaisenaan tänään menettelee ja nyt siis Idän pikajunaan monsieur Poirotin kanssa.
Helsingissä avattiin joulukatu virallisesti viime sunnuntaina. En ollut itse mukana avajaisissa, mutta joka päivä keskustassa liikkuessani näen kauniita joulukoristeluja ja välkkyviä jouluvaloja. Ne tuovat iloa tähän pimeään vuodenaikaan. Stockmannin ikkunakoristelun katsastin myös tänään ja totesin, että edelleen ikkuna vetää lapsikatselijoita puoleensa, kuten on vetänyt jo vuosikymmeniä. Hienoa, että perinteistä pidetään kiinni, vaikka kauppojen vuosi vuodelta aikaisemmaksi siirtyvä jouluhörhöily ärsyttääkin.
Satuinpa tänä iltana pistäytymään tihkusateisella Kauniaisten torillakin ja pääsin keskelle jouluajan avajaistapahtumaa. Avajaisissa oli Tiernapoikien esitys, joulupukki poroineen, myyntikojuja jne. Ja tietysti keskustaan syttyivät kauniit jouluvalot.
Kauniaisten joulukuusi
Ilotulituskin oli järjestetty, ehkä siitä voi ottaa kunniaa itselleen myös tämän vuoden juuri tänään julkistettu Lucia-neitokin. Kauniainen on hänen kotipaikkansa eli ajoitus oli mitä sopivin. Yksi kaunis perinne on tämä vuosittain valittava Lucia. Hänhän symboloi myös yhtä maailman valontuojista ja sopii juuri tähän joulualuaikaan, johon liittyy monenlaista odotusta. Vanhan vuoden lopussa ja uuden kynnyksellä ainakin itse kaipaan valoa, iloa ja pieniä hiljentymisen saarekkeita kaiken pimeyden ja kiireen keskellä. Jouluvalot kaupungilla, puutarhoissa ja parvekkeilla luovat juuri sitä. Ihana on myös iltaisin käpertyä sohvan nurkkaan ja sytyttää kynttilä, jonka liekkiä katsellessa voi rauhoittua ja hiljentää mielensä hyviin ja kauniisiin ajatuksiin läheisten ihmisten rinnalla.
Sain juuri viestin, että tätipuoleni aviopuoliso on kuollut. Hän toimi vaimonsa, alzheimerpotilaan, omaishoitajana. Taakkaa ja sydäntä varmasti rasitti myös se, että yhdellä tyttäristä on laajalle levinnyt syöpä.
Vaikkakin sydämen pettäminen ihmisellä, jolle on tehty aikanaan pallonlaajennus, ei ole kovin suuri ihme varsinkin stressaavassa elämäntilanteessa, pistää tämänkaltainen suru-uutinen miettimään näitä elämän järjestyksiä.
Kuinka jälkeenjääneet, hoitoa tarvitsevat omaiset selviävät? Eikö ennemminkin tälle läheisiään hoitaneelle ihmiselle olisi jossain vaiheessa suonut vielä oman helpomman elämän. Olisi suonut, että hänen vuoronsa lähteä olisi ollut myöhemmin. Kysymyksiä on paljon ja niihin ei ole helppo heti löytää vastauksia.
On pakko uskoa, että hän, joka näitä järjestyksiä säätää myös tietää, miksi nyt vuoronumeron onnistui nappaamaan meidän kaikkien muiden mielestä lähtijäksi epätodennäköisin henkilö. Antakoon tämä säätäjä ja Luoja myös surijoille voimia ja taitoa hoitaa itsensä ja kokopäiväistä apua tarvitsevat läheisensä.
Lähtenyt saakoon myös tuolla jossain sateenkaaren päässä ilon, vapauden ja riemun – löytäköön ne luvatut virvoittavat levot ja saakoon painaa väsyneen päänsä Vapahtajan syliin, kuten matkaaja Vantaan Pyhän Laurin kirkon alttaritaulussa. Taulussa, josta olen itsellenikin usein lohtua ja voimaa hakenut.
Alttaritaulu
Marraskuun harmaus on todella liimautunut päälleni tänään. En saa otetta oikein mistään. Olisi kyllä tarjolla sauvakävelyä, kuntosalia, lukemista, aikuisten värityskirjaa yms. Eipä vain jaksa kiinnostaa.
Iltapäivä on jo pitkällä ja kuljen edelleen aamutakissani harmaana haamuna. Kokki on aloittanut kolinasta päätellen keittiössä päivän ateriamme valmistelun. Onneksi toisella meistä on virtaa edes ruoan laittoon!
Mistähän tämä tylsyys ihmiseen iskee. Itse kyllä omaan olooni osasyyllisen tiedänkin. Olen syyllistynyt nettipelaamiseen ja suhteellisen suuri rahasumma ”suden suuhun” soljui. On se kumma, että ihminen hieman voitettuaan rahaa, tulee vain ahneemmaksi, eikä osaa lopettaa ajoissa. Ei ihme, että masentaa, jos moni haaveiltu hankinta jää toteutumatta, tai pankkitilin saldo näyttää siltä, että säästämisestä tässä kuussa on turha haaveilla. Hyvä, että laskut tulevat maksettua. Monilla ei ole asiat näinkään hyvin. Siihen tarttuvat sitten pikavippi- ym. firmat ja kierre on valmis.
Eli nyt pelaaminen ja turha tuhlaus seis. Tiukka päätös ja siinä pysyminen on toivottavasti pelastukseni. Olisiko se riittävä valo tälle päivälle? Ehkä saan itseni tänään vielä pukeutumaankin ja jospa sittenkin ainakin pienelle kävelylenkille. Asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella, vanha klisee, mutta hyvin paikkansa pitävä.🌅
Joskus kauan sitten kirjoitin rukouksen, jonka arkistostani tänään löysin. Voin sen nyt jo jakaakin, aikaa on kulunut ja elämä on näyttänyt monet valot ja varjot tuon kirjoituksen jälkeen. Ole hyvä:
Opeta minua elämään,
olemaan hyödyksi,
rakastamaan lähimmäistäni kuten itseäni,
Sinun sanasi mukaan.
Anna minun nähdä valo
pimeänäkin päivänä.
Opeta minua tuntemaan tuon valon alkulähde,
uskomaan sen voimaan.
Sinun asettamasi on elämä –
elämä meille kaltaisillesi elettäväksi annettu.
Kauas olemme kulkeneet Sinusta,
eksyneet tieltä, jonka osoitit meidän kulkea.
Hapuilemme, tunnemme hetken ilon,
humallumme siitä,
mutta pian hukumme yhä syvemmälle.
Sinun lähteestäsi me saisimme juoda
virkistyäksemme.
Anna meidän jälleen löytää tie
salattuun onneemme.
Ota meidät hukkuneet jälleen vaippasi suojaan.
Rakkautesi meitä heikkoja, valoa etsiviä vahvistakoon.
Enpä mene tuosta mitään tänäänkään muuttamaan.
Tähän loppuun lainaan uskonsa kanssa kipuillutta C. S. Lewisiä:
”En minä kääntynyt uskonnon puoleen, jotta se tekisi minut onnelliseksi. Olen aina tiennyt, että pullollinen portteria riittää siihen”.
Eli usko on paljon enemmän ja rukous kantaa pitemmälle kuin pullo portteria. Sen olen monesti kokenut.
Orkideat
Laiska päivä. On paljon asioita, joita muka pitäisi tehdä, mutta ei kuitenkaan tule tehtyä. Pitäisikö nyt sitten ryhtyä ruoskimaan itseään tämän vuoksi?
En aio alkaa syyttää itseäni asiasta, vaan juuri tänään sallin itselleni tämän autuaan laiskuuden. Luultavasti olen tämän jopa ansainnut. Olen juossut omassa oravanpyörässäni liian kauan. Sitä paitsi useimmat meistä varmaan unohtavat, että maailman luoja nimesi viikon seitsemännen päivän lepopäiväksi. Kunnioitan luojaa ja otan lepopäivän ilolla vastaan.
Iloitsen vain elämästäni tänään, suren kyllä kaikkien surevien kanssa maailman murheita: Pariisin perjantai-illan terrori-iskuja, läheiseni laajalle levinnyttä syöpää, kaikkien lasten itkuja jne., mutten lähde ylireagoimaan.
Auttaako jotakuta se, että pukisin Facebook-kuvani päälle Ranskan lipun, en tiedä. Monet ystäväni näyttävät sen tehneen, itse en kuitenkaan -laiskuuttaniko – sitä aio tehdä. Ei, en laiskuuttani, vaan siksi, etten usko tuon kaltaiseen vaikuttamiseen.
Uskon hyvyyteen, rakkauteen, esimerkin voimaan.
Eli siihen, että voin pyrkiä omassa elämässäni, lähipiirissäni, perheessäni jakamaan hyviä asoita ja ajatuksia eli sen, mitä jaan, saan takaisin. Miksi jakaisin huonoja asioita, koska en todellakaan halua niitä takaisin saada.
Tällaista tänään. Ihanaan laiskuuteeni kuuluu keittiössä hääräävä, pihvejä paistava kokki. Siitäkin ja hänestä erityisesti kiitän upeana ihmisenä ja keittiöni ihmeenä.
Taidan tehdä hänelle yllätyksenä paidanpesun tai muuta vastaavaa eli nousen ja käyn kuitenkin pieniin askareisiin….